perjantai 24. helmikuuta 2012
New York City: day 1
Noniin näyttää vahvasti siltä, että tästä blogistä on tulossa vaan sellanen satunnainen. Eli toisin sanoen silloin kun itsellä on sellainen kirjotusfiilis. Nyt olis kuitenkin ihan asiaakin, nimittäin tälläkertaa kyseessä on niinkin pieni paikka kuin New York City! Eli nyt olisi siis luvassa päivä kerrallaan juttua mun ja äidin matkasta. Aloitetaan päivästä 1.
Lensimme JFK lentokentälle Manchesterin kautta, joten matkaan yhteen suuntaan kuluin melkeinpä koko päivä. Toisaalta oli ihan mukava kokemus juosta hirvittävässä kiireessä terminaalista toiseen, ja vieläpä ilman suurempaa opastusta. Vaikka ensimmäinen lento olikin myöhässä, ehdimme juuri ja juuri toiselle jatkolennolle.
Matkan loppupäässä aurinkokin jo paistoi, toisin kuin matkaan lähtiessämme Helsinki- Vantaa lentokenttä oli lumen peitossa. Niin ja eihän lennosta tulisi mitään ilman hyvää lukemista!
Matkalla hotlalle näkyi se New Yorkin monipuolisuuden kirjo. Maisemat vaihtelivat suuresti. Lähellä JFK:n lentokenttää oli paljon "jenkkileffa" tyylisiä omakotitaloja sekä jonkun verran grafitti maalauksia.
Päästessämme perille New Yorkiin menimme taksilla hotellille. Hotellimme näytti tältä
Kun saatiin heitettyä kamat hotellille lähdettiin heti liikenteeseen. Väsymys oli kamala, mutta tässä kohtaan se ei pahemmin painanut mieltä! :D Meidän hotelli oli ihan Central Parkin vieressä joten käveltiin sen reunustaa pitkin tuolle kuuluisalle 5th avenuelle.
------------------------------
Kun oltiin kävelty 5th avenue "läpi" suunnattiin vielä Rockefeller Centerille. Ajoitettiin toi just sopivasti kun oli tullu pimeetä ja kaikki ihanat valot oli loistossaan! Ihana näky oli myös alla oleva Rockefeller Centerin kuuluisa luistelurata. Jonot oli valtavat ja väsymys alkoi painaa, joten päätimme seurata tunnelmaa sivusta.
Näkymät Rockefeller Centerin huipulta. Tuntuu, kuin tuo valomeri jatkuisi jonnekkin tuonne kaukaisuuksiin.
Tässä vaiheessa oltiin niin poikki että hyvä kun jalat kantoi. Jotain oleellista silti oltiin unohdettu: Ruoka! No eipä siinä muu auttanut kuin lähteä jotain paikkaa etsimään. Onneksi löydettiin täydellinen italialainen pizzeria! Otettiin pizzapalat mukaan ja suunnattiin hotelliin syömään. Ja kyllä uni maistui tuon yli vuorokauden valvomisen ja matkustamisen jälkeen.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Kahdeksantoista
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)